Talvea odotellessa!
Tervehdys lukijoilleni! Pyydän anteeksi että lupaavasti alkanut kirjoitteluni on ollut tauolla.Työn ei enää pitäisi haitata eläkeläistä mutta niin vaan päivät kuluvat joutuisaan ja harrastan nykyään työntekoa eli lastenhoidon ja puutarhanhoidon lisäksi olen käynyt tekemässä hoitotyötä.. Elmin tarina on jo päättynyt,minun kohdaltani mutta timangi yksilö,23-vuotias autoni jatkaa eloansa naapuripitäjässä. Uudeksi menopeliksi valitsin automaattivaihteisen Ford focus-farmarin,2003 -vuoden mallia.Sillä on mukava ajella lastenlapsia katsomaan ja käydä taskurahaa tienaamassa. Toimin lähinnä hätävaratyövoimana jollei nuorempia ole saatavilla ja meitä tarvitaan melko usein. Uudesta autosta laitan kuvan kunhan onnistun.Terveiset isoveljelle joka minua vähän komensi!
Projekti jatkuu
Talven iloja,6.2.2010
Isän syntymäpäivä
Tänään on aika muistella isäämme. Hänen kuolemastaan tuli jo viime kesänä 30 vuotta.Suku on kasvanut sen jälkeen jo runsaasti. Lastenlapsia hän ehti näkemään 6 ja kuuli pojanpojan syntymästä. 7 syntyi vielä lisää ja tällä hetkellä on seuraavaa sukupolvea jo 11,nuorin siis tällä viikolla syntynyt. Isältä jäi elämättä oikeastaan koko eläkeikä koska sairastaminen alkoi samoihin aikoihin kun virallinen eläkekin. Onneksi hän jätti meille kättensä työt muistoksi.
Veera
Lumiukot Ykkös-sanomissa tänään,4.2.2010
Viime kerralla nähtiin kun eräs mies käveli bussipysäkiltä lumiukkojen luo ja otti kuvan niistä. Odottelin mielenkiinnolla jatkoa ja tänään asia selvisi kun paikallislehti ilmestyi ja kuva oli siinä. Oli tuuria että saatiin tehtyä ne ukot silloin kun suojalunta ei ole sen koommin näkynyt.Hiihtolomalla linnan rakennus jatkuu ja valaistaan se jäälyhdyillä.Lumi on ihan kivaa .Hiihto on nyt jäänyt kun olen autellut lastenhoidossa.
Hiljainen kylätie
Vanha 1-tie on hiljennyt moottoritien valmistumisen myötä.Aikoinaan liikenteen melu kuului häiritsevästi ihan sisällekin ja pimeään aikaan autojen valot sekoittivat yöunta.Viime vuosina kolmikerroksiset lasit pitivät mukavasti melun ulkopuolella. Moottoritietä on vielä useamman kerran testattu ja siksi aikaa liikenne ohjattu vanhan tien kautta .Sen jälkeen osaa taas arvostaa tätä nykyistä rauhallisuutta.Illan tullen liikenne on hyvin satunnaista.Osa busseista kulkee vielä tätä kautta mutta enimmäkseen pikavuoroina.Kulku olisi edullisempaa näin eläkeläisenä mutta ongelmana edelleen yhteydet pysäkille.Oman auton edut jäävät edelleen plussan puolella.Tosin näin arktiseen aikaan on parempi kulkea isännän kyydillä kun matkaan sopii.
Nurmelan talonmiehet
Joululomalla tehtiin lumiukot aidan viereen ohikulkioidenkin iloksi.Tammikuun pakkaset ovat pitäneet hyvää huolta pariskunnasta.Koko luonto on ollut parhaimmillaan kun olemme saaneet nauttia lumesta ja pakkassäästä-valittamaEihän eläkeläisellä ole työmatkaongelmia eikä autollakaan ole pakko päästä lähtemään kun bussillakin ehtii. Ihan sopivasti on riittänyt puuhaa tähän ensimmäiseen eläkekuukauteen.Hiihtäminen on jäänyt oletettua vähemmälle.Vielä on talvea jäljellä ja Elmillä pääsee myös Paippiin(hiihtoputki Paimiossa)
Vietiin tädille puita,16.1.2010
Helsinkiradio 1970-luvulla
Ennen Nesteen tankkereille lähtöä 1974 työskentelin pari vuotta Helsinki-radiossa. Kuva on tältä ajalta. Leveälahkeiset housut, intianpuuvillainen T-paita, leveä vyö. Tukka kasvoi tuuheana vielä 80-luvulle. Työpaikka on “OHG2″, josta pidettiin puhe- ja telexyhteyksiä lyhytaalloilla ympäri maailman. Pään yläpuolella laatikossa vinyylillä toiminut levy “Tässä Helsinkiradio – laivaradiopuhelut. This is Helsinki Radio – Maritime Radio Telephone Service”. Selän takana Racalin ohjaus, jotkut vielä ehkä muistavat järeän pyörivän antennin Vermon raviradan vieressä. Mikon pään yläpuolelta valittiin käyttöön Nummelan antennifarmia käyttäneitä lähettimiä, alla vastaanottoantennien valitsimet ja puhelunvälityslaite, sen oikealla puolella yksi Siemens-vastaanottimista. Lyhytaaltopuheluja välitettiin kiireisimpinä aikoina kahdesta samantapaisesta apupöydästäkin. Skypepuheluihin oppinutta voisi hirvittää, mitä maksoimme häiriöisestä puhelusta toiselta puolen maailmaa. En kylläkään muista taksaa, mutta puhelu viikossa oli jo luksusta.






















